lauantai 4. elokuuta 2012

Salkkuyhtiöideni Q2-menestys




Huhti-kesäkuun kvartaali meni varsin kaksijakoisissa merkeissä yhtiöideni kohdalta. Päihitin vertailuindeksini OMXH arvoindeksin ja itse kvartaalia kävinkin jo läpi aiemmassa blogauksessa. Havahduin muuten taas, että minulla ei tosiaan ole salkussani kuin vasta kolmea ostettua yhtiötä. Salkun rakennus on siis vielä hyvin kesken. Olen kaavaillut, että valmiissa salkussa satelliitit eli osakkeet (ja ehkä muutama ytimeen päässyt osake) muodostavat maksimissaan kymmenen hengen joukkueen. Mielenkiintoista nähdä, että tuleeko sijoitusstragiani ja -filosofiani muuttumaan vuosien varrella.

Kuitenkin Q2-osavuosikatsauksissa Orionin toimitusjohtaja Timo Lappalainen ja Fiskarsin toimitusjohtaja Kari Kauniskangas olivat varoivaisen positiivisia, mikä on tänä sekavana ja epävarmana aikana harvinaista. Molempien firmojen osakekurssi niiasi aikalailla touko-kesäkuun aikana, mutta kurssireaktiot ulostulleisiin osareihin olivat lopulta positiivisia ollen noin 1-2% nousuja. Katsotaan miten maanataina jatkuu.

Fiskarsin Kauniskangas kertoi näin: 
”On ilo, että liiketoimintamme pitävät pintansa taloustilanteen ja markkinaolosuhteiden heikentyessä. Rahoitusmarkkinoiden epävarmuuteen ja markkinakehitykseen liittyvät riskit ovat selvästi kasvaneet ensimmäisen neljänneksen jälkeen, ja Euroopassa puutarhatoimiala on lisäksi kärsinyt huonosta säästä. Liiketoimintamme kehittyi silti vakaasti, ja tuloksemme toiselta neljännekseltä oli hyvä.
Fiskarsin strateginen muutos jatkuu johdonmukaisesti. Viisivuotisen investointiohjelmamme toteuttaminen eteni katsauskaudella suunnitellusti, ja otimme useita tärkeitä askelia strategian toteuttamisessa. Näitä olivat esimerkiksi alueellisen talouden palvelukeskuksen ja uuden myyntiorganisaation perustaminen EMEA-alueelle."

Keskeiset luvut tälle kuluttajatuotefirmalle olivat:



  • Liikevaihto oli 201,1 miljoonaa euroa (Q2 2011: 200,6)
  • Vertailukelpoinen liikevaihto (vertailukelpoisilla valuuttakursseilla ja Silvasta oikaistuna) laski 1 %
  • Liiketulos (EBIT) kasvoi 4 % 19,7 miljoonaan euroon (19,0)
  • Osakekohtainen tulos oli 1,33 euroa (0,30), josta 1,06 euroa/osake Wärtsilä-osakkeiden myynnistä
  • Liiketoiminnan rahavirta oli 18,8 miljoonaa euroa (8,2, ml. 8,2 milj. euroa suurempi osingoista pidätettyihin veroihin liittyvä negatiivinen vaikutus)
  • Näkymät vuodelle 2012 ennallaan: koko vuoden liikevaihdon ja liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä odotetaan olevan vuoden 2011 tasolla

Fiskarsilta odotellaan syyskuulle Wärtsilä-osakkeiden myynneistä saatuja rahoja, jotka siis jaetaan lisäosinkoina 0,75 € per osake. Näin tämän vuoden Fiskarsilta saaduksi osinkotuotokseni omalla keskihinnallani tulee muodostumaan 9,4% mihin olen varsin tyytyväinen. Henkilökohtaisesti odotan mielenkiinnolla EMEA-alueelle perustetun myynninedistämiorganisaation toimia ja vaikutuksia, sekä toivon runsaslumista talvea koko pohjoiselle pallonpuoliskolle. :)



Lääkeylpeys Orionin toimari Lappalainen tuumaili puolestaan seuraavaa:

”Stalevon geneeristen kilpailijoiden tulo Yhdysvaltojen markkinoille huhtikuussa on ennakoidusti pienentänyt toimituksiamme Novartikselle. Olemme kuitenkin pystyneet korvaamaan osan tästä myynnin laskusta geneeristen entakaponi-tuotteiden toimituksilla. Muun tuotteistomme myynti kehittyi edelleen hyvin ja on kasvanut 10 prosenttia vuoden ensimmäisellä puoliskolla

...
Olemme arvioineet uudelleen taloudellisia tavoitteitamme. Perustavoitteina ovat edelleen konsernin taloudellisen vakauden varmistaminen ja kannattava kasvu. Tavoitteet toteutetaan kasvattamalla liikevaihtoa sekä säilyttämällä kannattavuus hyvällä tasolla, jossa liikevoitto ylittää 20 prosenttia liikevaihdosta. Näiden tavoitteiden toteuttaminen vaatii jatkuvaa panostusta tuotteiston kehittämiseen. Konsernin vakavaraisuus pidetään jatkossakin vahvana, ja tavoitteena on vähintään 50 prosentin omavaraisuusaste."

 

Orionin liikevaihto tammi–kesäkuulta 2012 oli 480 miljoonaa euroa ( ja vertaillessa sitä 471 miljoonaan euroon vuoden 2011 tammi-kesäkuuhun), joten firma kykeni kasvattamaan sitä kaksi prosenttia edellisen vuoden vertailukaudesta. 
  • Liikevoitto oli 145 (158) miljoonaa euroa.
  • Voitto ennen veroja oli 145 (158) miljoonaa euroa.
  • Omavaraisuusaste oli 55 % (61 %).
  • Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja oli 51 % (59 %).
  • Oman pääoman tuotto verojen jälkeen oli 48 % (53 %).
  • Laimentamaton osakekohtainen tulos oli 0,77 (0,83) euroa.
  • Osakekohtainen rahavirta ennen rahoituseriä oli 0,50 (0,54) euroa.
  • Näkymäarvio vuodelle 2012 päivitettiin katsauskauden jälkeen. Nykyinen näkymäarvio on, että 
  • vuoden 2012 liikevaihto on hieman korkeampi kuin vuonna 2011 ja että liikevoitto on hieman 
  • korkeampi kuin vuonna 2010.
  • Orionin taloudelliset tavoitteet on päivitetty.


Sijoittajat ovat pelänneet kauan mainostettua parkinson-lääkkeiden patenttien raukeamista, mutta kun Orion antoikin positiivisen tulosvaroituksen nyt kesällä, niin oikkuileva markkina olikin yhtäkkiä aivan toista mieltä patenttien raukeamisesta. Alkuperälääkkeen myyntivolyymit pudonnevat edelleen, mutta Orion on vastannut tähän muun muassa tuomalla myyntiin halpoja rinnakkaisvalmisteita, eli samaa alkuperälääkettä eri paketissa. Olen omistanut Orionia nyt siis puolentoista vuoden ajan. Siinä ajassa yhtiö on tuonut minulle 16,1 % osinkotuoton.


Automodularin osavuosikatsausta odotellaan, se ei vielä ole tullut ulos. Seuraava ex-div date on taas lähestymässä. 




Muutokset järjestyksessä Q2, vuosi 2012 sekä vuosi 2012 osingon kanssa

Automodular: -7,4%, +8,1% ja +14,6%
Fiskars:  -4%, + 1,4% ja +5,5%
Orion:  + 8,4 %, + 5,2% ja +14,5%

4 kommenttia:

  1. orionilla on todella kunnianhimoiset tavoitteet. en ole lääke-expertti, mutta käsittääkseni patentoiduissa lääkkeissä katteet ovat 85% luokkaa ja geneerisissä 15% luokkaa. tulos tuloo tippumaan, mutta orion taistelee. pisteet siitä.

    VastaaPoista
  2. En tiedä yksittäisten lääkkeiden katteita, liekö niitä edes julkaistaan, mutta myös minä tiedän sen, että katteet ovat kovia. Eipä sillä, yhden täysin uuden lääkemolekyylin tuominen markkinoille maksaa noin miljardi euroa.

    Posarin yhteydessä korjattuja taloudellisia tavoitteita ovat siis liikevaihdon lievä parantaminen vuodesta 2011 (oli 918 milj €) ja liikevoiton pieni korottaminen verrattaessa vuoteen 2010 (oli 254 milj €). Tulos siis tulee tippumaan viime vuodesta, siitä lähdetään. Mutta muuttuuko iso kuva tähtäimen ollessa vähintään viiden vuoden päähän?

    VastaaPoista
  3. Fiskarsin mielipide nykykurssista:

    http://www.cisionwire.fi/fiskars-oyj-abp-g/r/fiskars-aloittaa-omien-osakkeiden-hankinnan,e323291

    Ostot alkavat 9.8 aikaisintaan, osarin jälkeen. Kurssireaktio tähän iltaan mennessä 7,2%

    VastaaPoista
  4. Ja Automodularin Q2-osari tuli ulos pari päivää sitten, alla lehdistötiedoteeseen url.

    http://www.marketwire.com/press-release/press-release-automodular-corporation-second-quarter-2012-results-tsx-am-1688785.htm

    EPS parantunut viime vuoden Q2:sta 69% ja puolivuotisvertailussakin 33%. Jos pörssikurssi korjaantuisi esim. p/e-tasolle 10, niin osakkeen arvo olisi ~8$ kappaleelta. Rahaa siis virtaa yhtiön kassaan, mutta Blair jatkoi heti positionsa purkua.

    Payout ratio seuraavalle kvartaaliosingolle siis 0,06/0,22 = 0,273 eli kassa lihoo edelleen

    VastaaPoista