Näytetään tekstit, joissa on tunniste IntelGenx. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste IntelGenx. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Huimat näkymät edessä -IntelGenx Corp.



Olen pitänyt hiljaiseloa blogin suuntaan viime aikoina, mutta sen ajan olenkin käyttänyt markkinoiden tutkimiseen ja yhtiöiden penkomiseen. Nyt näyttää siltä, että biopharma-sektori tarjoaa vähän väliä erittäin houkuttelevia ostokohteita, jotka eivät millään tartu tunnuslukuja tarkkailevan sijoittajan silmään.

Joku on sanonut, että kaikki sijoittaminen on tavallaan arvosijoittamista. IntelGenx (TSV:IGX) on mielestäni arvo- ja kasvusijoituksen välimailta, sillä siitä löytyy tavallaan tunnuspiirteitä molemmista ryhmistä. Arvoyhtiön piirteitä siinä edustaa mielestäni yhtiön tuoteputki, jota ei ole hinnoiteltu pörssikurssiin. Kasvuyhtiön roolia näyttelee yhtiön kasvuhakuinen strategia sekä monet tunnusluvut, kuten tappiollinen liiketoiminta. Suosittelen jokaiselle firmasta kiinnostuville tutustumista yhtiön kotisivuihin. Montrealissa perustettu pieni, vain kymmenkunta henkilöä työllistävä bioteknologiaa hyödyntävä lääkefirma on laajenemassa suurempiin saappaisiin. Markkina-arvoltaa yhtiö on todellinen lilliputti, sillä osakekannan markkina-arvo on tällä hetkellä vain 33 mUSD.



YHTIÖN LIIKETOIMINTA


IntelGenx esittelee itsensä niin kutsutuksi uusien "lääkealustojen" innovaattoriksi, joiden päälle se on rakentanut laajan ja hajautetun portfolion. Se käsittää tuotteita, joiden käyttöaiheet kattavat muun muassa vakavan masennuksen, verenpainetaudin, erektiohäiriön, migreenin, unettomuuden, keskushermoston useampi käyttöaihe, idiopaattisen (tuntemattoman) keuhkofibroosin, syöpätaudit ja kivun. Portfoliota on laajennettu myös eläinten terveystuotteisiin. Ryyditän tätä blogimerkintää runsain kuvin, jotka on poimittu yhtiön omilta kotisivuilta sijoittajille tarkoitetusta esitelmästä. Tiedot ovat tuoreita, sillä esitys on päivätty viime huhtikuuhun.







Analogia edelliseen ostooni, Durectiin on ilmeinen; molempien perusidea on parantaa jo olemassa olevaa. Tällainen liiketoimintaidea pitää sisällään etuja, sillä markkinalla oleva lääkeaine on todennäköisesti todettu turvalliseksi eikä takaisinvedon riskiä enää ole. Patentti tuotteelle silti saadaan, sillä patenttia voi hakea myös lääkealustaa tai jotain sen komponenttia kohtaan.



Yhtiön toimintastrategia on järkeenkäypä niche-sijoitukselle.



MITÄ SAAN OSTAESSANI INTELGENXIÄ?


IntelGenxillä on kolme omaa lääkealustaa. Ne ovat syntyneet oman tuotekehityksen tuotteina, ja yhtiö omistaakin niihin kaikki oikeudet patentteineen. Lääkealustoja ovat välittömästi limakalvoilla liukeneva oraalinen filmi VersaFilm™, limakalvoilta liukeneva tabletti AdVersa™ sekä kontrolloidusti lääkeainetta vapauttava monikerrostabletti VersaTab™. IntelGenxillä on aggressiivinen suuntaus hakeutua lääkemarkkinalle, jossa ei ole kovaa kilpailua, eli olemassa olevia hyviä lääkkeitä on vain vähän. Yhtiön nopeasti kasvanut tuoteputki koostuu useasta eri lääketutkimuksen vaiheissa olevista tuotteista ja se on käyttöaiheiden laajudeltaan hyvin potentiaalinen (vrt. esim Orion, jolla 7 lääkettä 6:een indikaatioon).






Yllä olevasta kuvasta noteeraamme sen, että itse asiassa koko pipeline rakentuu kolmen edelläluetun yhtiön oman innovaation päälle, mutta lääke vaihtuu. Tämä luo mahdollisuuden hajauttaa kasvua monen veturin varaan, sikäli mikäli niitä vetureita koskaan kiskoille asti saadaan. Markkinoille on saatettu jo yksi lääke ja toisesta on jätetty NDA (New Drug Application) FDA:lle eli lääkeviranomaiselle.


Forfivo XL™ -niminen masennuslääke saatiin kaupattavaksi vastikään. Lääke sisältää bupropionia, joka on poikkeuksellisen erilaatuinen olemassaolevien masennuslääkkeiden kanssa. Se luetaan ei-trisykliseksi masennuslääkkeeksi, jolla on noradrenaliinin ja serotoniinin takaisinottoa estävä vaikutus. Forfivon etu kilpailijaan verrattuna on sen erilainen annoskoko, 450 mg, joka on muita olemassa olevia 150 ja 300mg vahvuuksia tujumpi yhdistettynä "kontrolloivasti lääkettä vapauttavaan" tablettiin, niin kuin yhtiö itse omaa tuotettaan mainostaa.

Forfivo XL:llä on otettavissa oma pieni jalansija markkinoilla. Lääkettä myydään vain USA:n markkinoilla Edgemont Pharmaceuticalsin toimesta. IntelGenx saa lääkkeestä vielä jonkin verran kertaluonteisia maksuja Edgemontilta sekä myyntirojalteja lääkkeen myynnin mukaan. IntelGenx on projisoinut tuloja itselleen Forfivosta noin 2,1 mUSD tälle vuodelle (n. 15 mUSD bruttomyynnistä 10-15%) ja vuodelle 2016 jo 8,8 mUSD.




VersaFilm™:in varaan voidaan laskea vielä enemmän. Pian markkinoille pääsevä migreenifilmi sisältää risatriptaania. Muita käyttöaiheita filmille on sovelletettu erektiohäiriöön ja unettomuuden hoitoon. Filmin tekee erikoiseksi se, että se liukenee sekunnissa parissa suuhun, jolloin esimerkiksi migreeniin otettava kohtauslääke risatriptaani pääsee vaikuttamaan mahdollisimman nopeasti. Se on kilpailuetu kuvassakin mainittuun verrokkilääkkeeseen Maxalt MLT:hen (samaa risatriptaania, mutta tabletissa). Migreenifilmi päässee myyntiin ensi vuonna, jolloin sille on laskelmoitu noin 16 mUSD bruttomyyntiä. IntelGenx ei ole paljastanut kumppanuusehtoja VersaFilmista. Filmimuodolla on muuten myös toinen kilpailuetu tablettiin verrattuna, ja se on yllättävästi filmin valmistuskustannus. IntelGenx saa kustannusedun puolelleen lääkettä markkinoidessa.



MITÄ SOPII ODOTTAA?



Vuoden 2013 aikana voimme nähdä siis merkittäviä katalyytteja edessä; lääkeviranomaisen hyväksyntä migreenifilmille ja jopa erektiohäiriölääkkeelle olisivat suurella todennäköisyydellä itsenäisiä katalyyttejä. Viimeistään ensi vuonna markkinalla oleva migreenilääke alkaa tuoda operatiivista kassavirtaa yhtiöön vahvistaen tasetta. Tämän on pakko näkyä joko kurssin huomattavana vahvistumisena tai muuten ollaan suuren hinnoiteluvirheen äärellä. Huomioikaa, että sekin on mahdollista.

Yhtiö on kooltaan lilliputti. Sillä voi käydä kauppaa USA:ssa OTC-markkinalla Bulletin Boardilla, sekä Kanadassa, Toronton Venture-pörsissä. Torontossa osakkeen likviditeetti on tosin joinain päivinä nolla, joten sieltä en taida yhtiötä ostaa. USA:ssa osaketta vaihdetaan sentään enemmän, mutta Nordnetin kautta olisi tehtävä puhelintoimeksianto OTCBB-markkinalle. Selvitin asiaa Nordnetistä, ja kulut olisivat normaalit kaupankäyntikulut USA:an.




LÄHIVUOSIEN TODELLINEN ARVO


Skaalaamalla ylläolevia tietoja tietyillä oletuksilla, voimme karkeasti arvioida yhtiön todellista arvoa, fair valueta. IGXT:n markkina-arvo on tällä hetkellä noin 33 mUSD, mikä tarkoittaa osakekohtaista hintaa $0,66. Käteistä yhtiöllä on kassassa osaketta kohden vain noin 0,04 USD, eli yhteensä noin 2 mUSD. Velkaa ei ole ollenkaan. Usein mitattava cash burn rate on myös lähes nolla, sillä yhtiön hyvin kevyt henkilöstörakenne sekä runsaat kumppanuudet ovat painaneet sen matalaksi. Taloudellinen turva on siis kohtuu hyvä.

Viitaten edellä hieman aukaistuun Forfivoon ja VersaFilm-risatriptaaniin haarukoin kassavirtadiskonttaamalla IGXT:n hinnan niiden perusteella vähintään 1 USD tasolle viiden vuoden sijoitushorisontilla. Jätän poissa spekuloinnin erektiohäiriö- sekä unilääkkeellä, sillä niiden mukaantulo ei ole tämän eikä ensi vuoden asia. Spekuloin siis lääkkeillä, joista minulla on jotain varmempaa tietoa ja joiden myyntistrategiasta yhtiö on kertonut jo jotain. Lisäksi muiden tuotteiden eteneneminen ja yhteistyösopimukset jätän huomioimatta, vaikka ne vaikuttavatkin yhtiön todelliseen arvoon.