Näytetään tekstit, joissa on tunniste ODM-210. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ODM-210. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
Salkkuyhtiön menestykselle jatkoa!
Orion, tuo suomalainen laadukas lääkefirma, laski tänään julkisuuteen lehdistötiedotteen, jossa se kertoo tuotekehittelynsä edenneen eturauhassyövän hoitoon tarkoitetussa antiandrogeenissa jo kolmanteen faasiin! Neljännen faasin eli vaiheen jälkeen lääke voidaan ottaa markkinoille, mikäli lääkeviranomaiset hyväksyvät koko lääketutkimuksen kaikkineen. Tilanne on mielestäni erittäin herkullinen, sillä kyseinen lääke ODM-201 (lienee tutkimusnimi, systeeminen nimi/vaikuttavan aineen nimi on todennäköisesti jotain muuta) on menestynyt tutkimuksissa erittäin lupaavasti.
Uusi markkinoille tuotu lääkeaine takaa yhtiölle todella makean voittomarginaalin kyseisestä lääkkeestä, ja luo täten arvosijoittajan etsimää vallihautaa yhtiön ympärille. Me like! Eturauhassyöpä on puolestaan suomalaisten miesten yleisin syöpä ja myös toiseksi yleisin syöpämuoto länsimaissa. Se tarkoittaa kymmeniätuhansia potilaita, joiden hoidossa ei etsitä sitä toiseksi parasta vaihtoehtoa. Kävin loppukeväällä itse omassa analyysissäni läpi Orionin tulevaisuudennäkymiä (löytyy blogauksen loppupuolelta). Hyvältä näyttää! Nyt odottelen uutisia Alzheimerin ja Parkinsonin tautiin tulevista lääkkeistä.
Kuriositeettina, yleissivistyksenä ja oppina mainittakoon kaikille, että lääkkeen tehoa mitattiin PSA- eli prostataspesifisen antigeenin pitoisuudella veren plasmassa. Eturauhanen tuottaa tätä PSA:ta, mikä itse asiassa on seriiniproteaasi, jonka tehtävänä on pitää siemenneste juoksevana. Kun eturauhanen kasvaa liikaa tai muuten vain tuottaa tätä entsyymiä liikaa (kuten voi tehdä syövässä), niin sen kohonneet pitoisuudet voidaan havaita plasmamittauksilla. Tässä tutkimuksessa suotuisana vasteena pidettiin sitä, kun PSA-pitoisuus oli pudonnut yli 50 % lähtötilanteesta, eli tätä seriiniproteaasia tuottavia eturauhassoluja oltiin hillitty tai vähennetty.
Koko lääketutkimus on tehty yhteistyönä Endo Pharmaceuticals-nimisen yhtiön kanssa. Yhtiöt ovat jakaneet, sikäli kun lääke markkinoille saadaan, markkinointioikeudet siten, että Orion saa Euroopan ja Venäjän ja Endo puolestaan Pohjois-Amerikan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)