Lääkärin työ -raakaa työtä

Oletteko koskaan miettineet mitä lääkäri oikeastaan tekee työpäivänsä aikana? Kyllä, tietysti tutkii ja hoitaa potilaita. Mutta lääkärin kuin lääkärin työnkuvaan sisältyy eräs merkillinen komponentti, johon varsinainen lisensiaatin koulutus yliopistossa ei valmista oikeastaan ollenkaan. Se on paperityö, jota olen yllätyksekseni joutunut tekemään runsain mitoin kesän aikana. Päätin poiketa jälleen blogin teemasta ja avautua hieman lisää sijoittamisen ulkopuolisista asioista. Näkemykseni kirjoitan perusterveydenhuollon lääkärin näkökulmasta.

Sosiaali- ja terveysministeriö vuosien saatossa kartoittanut nuorten lääkärien tyytyväisyyttä ja työelämään liittyviä kysymyksiä pian valmistumisen jälkeen.  LÄÄKÄRI 2008 - Kyselytutkimus vuosina 1997–2006 valmistuneille lääkäreille on niistä viimeisin. Eräänä tutkimustuloksena korostui muun muassa se, että erityisesti terveyskeskuslääkärit kokivat runsaan paperityön ja työn pakkotahtisuuden työssään haitalliseksi tekijäksi (Heikkilä ym. 2009)

Perusterveydenhuollon piirissä paperityötä on valtavasti. Tämän kaltainen 

pinkka potilaspapereita tekemättömänä tuli tutuksi. Kiireen keskellä 

oppii elämään, mutta epävarmuuden sietäminen on haastavinta. Kuva ei ole

lavastettu.

Suurin osa lääkäreistä tekee työpäivänsä hyvin paljon paperitöitä, pahimmillaan noin 60-70% päivästä. Siis istuu koneen takana riittävän epäergonomisessa asennossa näpytellen  Tästä paperikasasta ei-lääketieteellistä duunia on konservatiivisen arvioni mukaan noin  5-10%. Veronmaksajien rahaa kuluu moniin vielä järjettömämpiinkin paikkoihin, mutta minulla olisi asiaan yksinkertainen säästöehdotus (ei ole oma idea). Tilastointia, jatkohoitopaikan miettimistä yms. työtä voisivat tehdä koulutetut sihteerit ja vielä tehokkaammin kuin montaa rautaa tulessa pitävä lääkäri. Tässä on julkisessa terveydenhuollossa tehostamisen varaa. Privaattipuoli on paljon edellä tässä töiden organisoinnissa, ja siellä lääkäri saa keskittyä ammattinsa mukaiseen työhön. 

Liian tuttu näky; tiimalasin tuijotus. Toimiva potilastietojärjestelmä, jota päivän aikana käytetään runsaasti, olisi kaikkien etu. Aivan kaikkien.

Toinen, vielä suurempi harmaita hiuksia aiheuttava asia työssä on toimimattomat ja yhteensopimattomat potilastietojärjestelmät. Ymmärrykseni IT-puolen asioita on melko pinnallinen, mutta olen saanut käsityksen, että laajan potilastietojärjestelmän tekeminen on todella iso urakka. Asian eteen vaadittaisiin insinöörien hikeä ja katkenneita koodinpätkiä kuulemma valtava kasa. Näistä vertauskuvista huolimatta nakertaa todella rankasti kun kiireessä tehtävä aamukierto vaatisi vähintään yhtä nopean koneen ja tietojärjestelmän. Yksikin bugi saatika järjestelmän kaatuminen tietää pidempää työpäivää. 

Alla on mielenkiintoinen taulukko; kysymykseen on saanut vastata valitsemalla monta eri kohtaa. Alkuun voisi terottaa palkan merkitystä. Lääkäreiden ostovoima Suomessa on suurehko, mutta tuntuu, että suomalainen mieltää hyvän palkan ja euronkuvat lääkäriyden synonyymiksi joskus. Lääkäreitä moititaan ahneudesta. 

Palkka on ollut merkityksellinen tekijä noin joka neljännen nuoren lääkärin työvalinnoissa, eikä asiassa ole tapahtunut muutosta parissakymmenessä vuodessa. Sen sijaan oikeasti merkityksellisiä asioita ovat tutkimuksen mukaan olleet työn ammatillinen kiinnostavuus, sijaintipaikkakunta, erikoistumismahdollisuus (=yliopistosairaala lähellä) sekä henkilökohtaiset seikat. Eivätkö nämä ole aika pitkälle samoja tekijöitä minkä perusteella (mikäli on mahdollisuus valita) sinäkin työpaikkasi valitset? 

Itse koen oman ammatin valintani oikeaksi. Olin valmistumassa ihan toiseen tutkintoon, kunnes pääsin lääketieteelliseen tiedekuntaan. Ei ole kaduttanut. Työssä on joitakin raskaita puolia, osa hyvin epämiellyttäviäkin, mutta tunnen olevani itselleni mielekkäällä alalla. Saan käyttää persoonani hyviä puolia ihmisten kanssa työskennellessä. Lisäksi tunnen, että työ on älyllisesti niin stimuloivaa, että addikti asioiden selvittämiseen ruokkii vain pyrkimystä kehittyä.

Tästä tähän. Ei mulla muuta.