Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. toukokuuta 2013

Sijoitusblogi 1-vuotias!



Ensimmäinen vuosi tätä blogimatkaa on tullut täyteen. Vuoden aikana kirjoitin 67 blogimerkintää, joskin viime aikoina into on hieman hiipunut, koska olen löytänyt Twitterin. Se on osoittautunut erinomaiseksi työkaluksi skreenaukseen ja tiedonhakuun.

Blogikirjoittelu tulee jatkumaan edelleen, sillä olen huomannut epäkohtia omissa fiilispohjaisissa analyysissä kun asiaa olen tekstiksi muokannut. Lisäksi vanhojen merkintöjen kaivaminen on ollut metkaa; palaaminen omiin ajatuksiin on ollut juuri sitä päiväkirjamaista ajatuksenvirtaa, mitä haluankin. 

Johtuen viime viikkojen rajuista muutoksista salkussa olen entistä varmempi siitä, että ulkoisten suuren osan salkustani aikanaan kvanttimallin vietäväksi. 

Tulevan vuoden teema on turvallisempi kasvu. Tästä tähän.