tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kvartaalikatsaus Q1/14 -2,25%



Vuoden ensimmäinen kvartaali sujui varsin kaksijakoisissa tunnelmissa osaltani. Olen tullut siihen tulokseen, että nyt on vakavan itsetutkiskelun paikka. Jatkaako pääomien tuhoamista olemalla itsepäinen ja yltiörohkea, vai muuttaako sittenkin suuntaa turvallisemmalle polulle? Alkupuoliskolla salkku nousi messevästi aina +10,23%, mutta pehmeni kvartaalin loppua kohden huolestuttavasti. Indeksit jäivät hieman plussalle ja oma indeksini tuotti +1,28%. Kvartaalin aikana tein lisätankkauksen Awilcoon, ja myin lopulta kaikki osakkeeni noin viikko osingon irtoamisen jälkeen. Awilcon kohdalla tunsin olevani huomattavalla epämukavuusalueella, sillä yhtiökohtaisen tuntemuksen olisi pitänyt olla mielestäni huippuluokkaa, koska toimiala on minulle täysin vieras. Ajatukseni johdattuivatkin siihen, että onko minulla nykyään tarpeeksi aikaa osakkeiden ja omistamieni yhtiöiden seuraamiseen? Varsinkaan sillä tasolla, mitä osakepoiminta edellyttäisi. Vastaus on luullakseni, että aikaa ei ole tarpeeksi. Nämä havainnot puoltavat entistä enemmän päätöstäni ulkoistaa salkkuani jolle kulle rahastoammattilaiselle tai kvantille. Osakepoiminta olisi niin mukava pitää keskeisenä osana salkkua, mutta ei se tällaiselle amatöörille ole rationaalista toimintaa. Olen muistuttanut itseäni vanhalla viidakon sanonnalla, että osakkeen tuotto realisoituu vasta osakkeet myydessä. Niin punaisena kuin vihreänäkin.



Salkkuuni päätyi myös saksalainen biotech-firma MediGene AG (ETR:MDG1) keskihintaan 7,01€ (kulut mukana). Sain heti ensi päivinä komeasti näpeilleni, sillä osittain sopulilauman momentumin ajama nousu purkaantui ihanasti juuri parina seuraavana päivänä ostostani; osake tippui heti kättelyssä -20%. Sijoitusteesini yhtiöön lepää kuitenkin sen huomattavan töpäkässä tuoteputkessa suhteutettuna yhtiön kokoon, ja tästä itse herra markkinallakin on hankala muodostaa arvo. Markkina-arvo on micro small cap -luokkaa, mutta tuoteputken laajuus ja laatu ovat mielestäni huomattavassa aliarvostuksessa. Yhtiötä seuraavat analyytikot antavat bullish- ja bearish-kommentteja ristiin, samoin yhtiön ympärillä hääräävät sijoittajat. 





Toisena teesinä juuri tuoteputken vuoksi voidaan pitää M&A-osastoa. Yhtiön pienuuden vuoksi bittiavaruudessa seilaa huhuja mahdollisesta yritysostosta. Koska osakkeen free float on suuri 83% ja institutionaalisten sijoittajien osuus on pieni, niin volatiliteetti pörssihintaan on taattu. Mahani kestää, ainakin vielä jonkin aikaa. Biotech-sektori on ollut hyvin voimakkaassa nousussa ja kuplan merkeistä on jo puhuttu. USA:ssa Nasdaq Biotechnology Index on kyntänyt nollatuottoa tänä vuonna, mutta eurooppalainen sektori on kestänyt. Tutkien suuntaa on käännetty ja USA:sta on virrannut rahaa eurooppalaisiin alan yhtiöihin, mikä osaltaan tukee päätöstäni pysyä vielä MediGenen kyydissä.



TULEVIA AIKOJA



Suuremmassa kuvassa olen vieläkin indeksiäni jäljessä. Omana havaintonani olen huomannut, että salkun kehitys ei korreloi suuresti indeksin kehitykseen. Sitä voisi sitten miettiä, että onko se hyvä asia vallitsevan nousumarkkinan aikana. Ensi kesästä alkaen pääsen olemaan käytännössä lääkärin työssä (vaikka en vielä valmistukaan) niin tiiviisti, että tulotaso alkaa mahdollistaa säännöllisen ja systemaattisen säästämisen osakkeisiin. Olen miettinyt omaa sijoitusteesiäni parantaakseni, että ryhdyn jälkijättöisesti seuraamaan blogissa esiinnostamieni osakkeiden kulkua. Muodostan kaksi koria: lääkealan yhtiöistä koostuva kori sekä kaikista blogissa mainituista osakkeista koottu kori. Tällä pyrin retrospektiivisesti arvioimaan sitä, olenko ollut lähellekään oikeassa ja kannattaako tämmöinen harrastelu ollenkaan. No, tästä tähän ja ensi kvartaalilla sitten mukavampia tuottolukemia.

 Suurena tapahtumana elämässäni olen ostanut omakotitalon eräästä lähikunnasta. Itse asiassa taloa ei ole ryhdytty vielä edes rakentamaan, mutta pääsemme muuttamaan siihen jo mahdollisesti tälle vuodelle! :D Taloa ja siihen otettavaa asuntolainaa en laske millään muotoa mukaan sijoituspääomiini. En edes sen jälkeen, kun lyhentyvä velka alkaa olla maksettua seinää. Asunto ei ole minulle sijoitus, vaan koti. Mahdolliset myöhemmät sijoitusasunnot ovat sitten erikseen, mutta tämä koti on linnani.

4 kommenttia:

  1. Onko perheesi toinenkin osapuoli tulotasoltaan yli vai alle keskiverron? Itse en olisi opiskelujen loppuvaiheessa uskaltanut ostaa taloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on terveydenhuoltoalalla ja matalapalkkatyössä, joten leipä siellä on kapea, mutta pitkä.

      Poista
  2. Onnea talon hankinnasta! On näitä tärkeitä asioita ja sitten niitä toisia.
    Tai Linnan sanoin:

    ”We do the things we have to do – otherwise, we might as well be Lulu’s chickens on the loos.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) kiitos. Tätä minäkin kutsuisin tärkeäksi.

      Poista