keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Bulls make money, bears make money but pigs get slaughtered



"Heitetäänkö noppaa?"
Vanha Wall Streetin viisaus kertoo, että sijoittaminen voi olla tuottoisaa ajoista riippumatta. Lääkärin taidot, aika ja ymmärryskään ei riitä silti shorttaamiseen, myyntiturbowarranteihin, futuureihin sun muihin vivutettuihin bisnesihmeisiin, joten lääkäri pysyköön stetoskooppinsa äärellä ja ihmetelkööt maailman menoa.


Raha kaikkoaa euroalueelta



Ei tarvi olla suurikaan sijoittajaguru näinä päivinä, että tajuaa jonkin olevan finanssimaailmassa pielessä. Raha etsii kovasti turvallisempia asuinpaikkoja. Kriisit, dipit ja kaikki mahdolliset hinnoitteluhäiriöt tarjoavat ostopaikkoja yhdelle jos toiselle pitkäjänteiselle sijoittajalle, eikä holdarilla tarvitse olla edes kovin taitava osuakseen tuottavaan ostoon. Sijoittaja voisi olla vaikka tikkaa heittävä apina.



Tuntemattomammilta reuna-alueilta sijoitukset allokoidaan uusille maisemille, jolloin pienet periferiapörssit kärsivät valuuttavirtojen uusista suunnista ja huolimatta itse pörssin yritysten tuloskunnosta. OMXH päälistan tuloskehitys on kolkutellut jopa vuoden 2009 pohjia, tosin tänä päivänä on huomattavissa piristystä EKP:n Mario Draghin toimien ja G7-maiden lupaamien toimien vuoksi.


Validina, isona vertailuindeksinä voisi pitää S&P 500 -indeksiä, joka on kehittynyt jokseenkin myönteisemmin. Kyseisen indeksin kehitystä on rasittanut EMU:n ongelmat, joten voi vain kuvitella kuinka jenkkilän isojen firmojen kurssikehitys paljon parempaa olisi voinut olla. 






Alla vielä Euro STOXX 50 -indeksin kehityskulku viimeisen viiden vuoden ajalta. Indeksin muodolla on suuri analogia kotoisen pörssimme vastavaan kuvaajaan, mutta eipä itse muotojen, varsinkaan menneiden sellaisten, kannata antaa liikaa rassata aivokuorta. Sekään ei näytä kovin hemaisevalta; esimerkiksi kyseistä indeksiä seuraavaan ETF:ään sijoittaneet eivät ole viidessä vuodessa saaneet juuri muuta tuottoa kuin osingot. Se ei tietenkään holdaria vielä hätkäytä, mutta laittaa varmasti miettimään, että oliko kyseinen indeksiosuusrahasto sopiva valinta salkun ytimeen tai muuten vain pitkäaikaiseksi sijoitukseksi...




p.s. En edelleenkään tiedä mikä voisi olla sopiva vertailuindeksi salkulleni. Millä keinoin olette valinneet oman benchmarkkinne? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti