tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kvartaalikatsaus Q2/14 +1,13%



Heinäkuu tulla tupsahti. Sijoitusrintamalla on menty omalta osaltani lähes täydellistä radiohiljaisuutta. Ei ole ollut aikaa eikä mielenkiintoa perehtyä yrityksiin ja seurata edes markkinaa kovin syvällisesti. Salkku tuotti kvartaalin aikana rupsakat +1,13% TWR-seurattuna, joten olen johtopäätökseni tehnyt: en pyri omilla osakepoiminnoillani voittamaan markkinaa. Samaan aikaan vertailuindeksini kasvoi (All World Index ja OMXHCAPGI) +5,11%. Vertailukelpoinen kohde olisi myös NASDAQ Biotechology Index (tikkeri NBI), joka kasvoi viime kvartaalilla +8,81%. Vuoden alusta NBI on kasvanut +13,19% ja vertailuindeksini +6,52% ja salkkuni tuotto on ollut H1/14 aikana negatiivinen; se on kutistunut -1,05%.

Toisaalta myös ajatus indeksisijoittamisesta taitaa olla minunkin kohdalla järkevää, sillä riskien hallinta näillä aikaresursseilla ja tällä olemattomalla tietomäärällä ei yksinkertaisesti riitä. Olisi järkevää painottaa ydin-satelliitti -mallia entistä enemmän ja koostaa ydin indekseistä sekä rahastopohjaisesta osakekorista.

Salkussani oleva Medigene AG on kyntänyt heti ostoni jälkeen pohjamudissa ja nyt yhtiö tarjoaakin suunnattua osakeantia sekä laskee liikkelle bondeja, kaikki nämä suunnattu nykyisille omistajille. En todennäköisesti aio osallistua, vaan annan omistukseni hieman dilutoitua. Yhtiö hakee lisärahoitusta syövän immunoterapiaan tarkoitettujen lääkealustojen markkinoille vientiin. Teesini yhtiön laajan lääkealustaportfolion suhteen pitää, aion katsoa tätä korttia vielä pidempään.

Muutoin elämäntilanne on muuttunut huomattavasti. Meille on rakentumassa talo tällä hetkellä ja toisaalta olen vihdoinkin virallisesti lääkärin työssä, vaikkakin viimeinen puolivuotinen on tiedekunnan penkkiä vielä kulutettava. Vaikka status onkin opiskelija, niin työtä pystyy tekemään jo niin mukavasti, että salkkuun alkaa siirtyä rahaa hieman paksumpana purona. Kirjoittelen tällä hetkellä omaa pientä analyysiä aasialaisesta lääketieteellisen teknologian alan firmasta, blogaus siitä tullee kesän aikana. Firma ei ole itselleni nyt ostohinnoissa, mutta on vakavasti seurattavien listalla. Tästä tähän, hyvää ja lämmintä kesää kaikille lukijoille! Muistakaa kuntoilla aerobisesti sekä anaerobisesti, syödä terveellisesti ja pitää kohtuus kaikessa.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kvartaalikatsaus Q1/14 -2,25%



Vuoden ensimmäinen kvartaali sujui varsin kaksijakoisissa tunnelmissa osaltani. Olen tullut siihen tulokseen, että nyt on vakavan itsetutkiskelun paikka. Jatkaako pääomien tuhoamista olemalla itsepäinen ja yltiörohkea, vai muuttaako sittenkin suuntaa turvallisemmalle polulle? Alkupuoliskolla salkku nousi messevästi aina +10,23%, mutta pehmeni kvartaalin loppua kohden huolestuttavasti. Indeksit jäivät hieman plussalle ja oma indeksini tuotti +1,28%. Kvartaalin aikana tein lisätankkauksen Awilcoon, ja myin lopulta kaikki osakkeeni noin viikko osingon irtoamisen jälkeen. Awilcon kohdalla tunsin olevani huomattavalla epämukavuusalueella, sillä yhtiökohtaisen tuntemuksen olisi pitänyt olla mielestäni huippuluokkaa, koska toimiala on minulle täysin vieras. Ajatukseni johdattuivatkin siihen, että onko minulla nykyään tarpeeksi aikaa osakkeiden ja omistamieni yhtiöiden seuraamiseen? Varsinkaan sillä tasolla, mitä osakepoiminta edellyttäisi. Vastaus on luullakseni, että aikaa ei ole tarpeeksi. Nämä havainnot puoltavat entistä enemmän päätöstäni ulkoistaa salkkuani jolle kulle rahastoammattilaiselle tai kvantille. Osakepoiminta olisi niin mukava pitää keskeisenä osana salkkua, mutta ei se tällaiselle amatöörille ole rationaalista toimintaa. Olen muistuttanut itseäni vanhalla viidakon sanonnalla, että osakkeen tuotto realisoituu vasta osakkeet myydessä. Niin punaisena kuin vihreänäkin.



Salkkuuni päätyi myös saksalainen biotech-firma MediGene AG (ETR:MDG1) keskihintaan 7,01€ (kulut mukana). Sain heti ensi päivinä komeasti näpeilleni, sillä osittain sopulilauman momentumin ajama nousu purkaantui ihanasti juuri parina seuraavana päivänä ostostani; osake tippui heti kättelyssä -20%. Sijoitusteesini yhtiöön lepää kuitenkin sen huomattavan töpäkässä tuoteputkessa suhteutettuna yhtiön kokoon, ja tästä itse herra markkinallakin on hankala muodostaa arvo. Markkina-arvo on micro small cap -luokkaa, mutta tuoteputken laajuus ja laatu ovat mielestäni huomattavassa aliarvostuksessa. Yhtiötä seuraavat analyytikot antavat bullish- ja bearish-kommentteja ristiin, samoin yhtiön ympärillä hääräävät sijoittajat. 



perjantai 28. helmikuuta 2014

Soluvaurioiden korjausmiehet -Aastrom Biosciences



Biotech-sektori tuottaa itselleni päänvaivaa. Toimiala on haastava perkattava, sillä tiedonhakijan on oltava todella kylmä, jotta yhtiöiden ympärillä olevaa hypetystä osaa riisua pois. Se on hankalaa, sillä näyttää, että huuma uusista miljardilääkkeistä ja mullistavista terapioista voi tarttua rahoitusalan ammattilaisiin ja analyytikoihinkin. Analyytikko voi antaa "väärän positiivisen" suosituksen, ja rohkeneeko sitä lähteä itse muuttamaan?

Research LabAastrom Biosciences (NASDAQ:ASTM) on vuonna 1989 perustettu amerikkalainen bioyhtiö on omistautunut kehittämään kantasoluhoitoja sydän- ja verisuonisairauksiin. Parhaillaan yhtiö tutkii soluhoitoja USA:ssa potilastutkimuksilla dilatoivaan kardiomyopatiaan, eli sydämen vajaatoimintaa aiheuttavaan, sydäntä laajentavaan tautiin. Tämä tärkeä tautiryhmä aiheuttaa merkittävää kuolleisuutta ja sairastavuutta, mutta hoitovaihtoehdot nykyisellään ovat edelleen rajalliset. Aastromin kandidaatti kyseisten ongelmien ratkaisuun on ixmyelocel-T-niminen "solupohja". Patentti tälle kantaa vuoteen 2027 saakka USA:ssa, Euroopassa ja Australiassa. Tähän Aastrom keskittynee suurimmin panostuksin.

Toinen kokonaisuus on hapenpuutteesta johtuvan raajakivun hoitoon suunnattu kantasoluhoito. Suomennos kriittinen raajaiskemia tuntuu hieman kömpelöltä, joten puhutaan CLI:stä (critical limb ischemia). Se on kehon ääreisosien verisuonisairaus, joka on seurausta verisuonten kalkkeutumisesta ja siitä seuraavasta pitkäaikaisesta tulehduksesta. Tämä kalkkeutuminen johtaa merkittävään verenvirtauksen vähenemiseen jalkoihin ja joskus käsiinkin. Hoito on tällä hetkellä elintapaohjausta (tupakka pois, terveellinen ruokavalio ne.), haavojen hoitoa, kivun lievittämistä ja parhaimmillaankin toimenpideradiologista verisuonen "hoonausta", revaskularisaatiota tai kirurgista ohitusleikkausta toisella verisuonella. Lääkettä itse patogeneettiseen mekanismiin ei ole olemassa.


Pienellä päivävaihdolla kaupattava osake reagoi omalaatuisesti bittiavaruudessa leijuviin uutisiin. Hinta voi syöksähtää yllättävään suuntaan ilman mitään merkittävää uutista tärkeimmästä, tutkimushankkeiden etenemisestä. Jotta pääsisitte paremmin kartalle, lyön pöytään puolestanne hieman speksejä yhtiöstä, Markkina-arvo on nykyisellään lilliputtimaiset 17 mUSD.

Annual Income Statement Data 4-traders.com
Actuals in M $Estimates in M $
Fiscal Period December201020112012201320142015
Sales0,090,020,020,010,010,01
Operating income (EBITDA)--28,4-33,121,916,4-
Operating profit (EBIT)-17,9-29,0-33,8-21,3-19,5-21,1
Pre-Tax Profit (EBT)--19,7-29,5---
Net income-17,7-19,7-33,5-20,2-18,5-16,0
EPS ( $)-14,4-10,2-16,2-6,60-4,39-3,17
Dividend per Share ( $)----0,20-
Yield----4,96%-
Announcement Date08/17/2010
12:30pm
03/12/2012
08:11pm
03/18/2013
08:01pm
---



Actuals in M $Estimates in M $
Fiscal Period December201020112012201320142015
Debt------
Finance------
Operating income (EBITDA)--28,4-33,121,916,4-
Leverage
(Debt/EBITDA)
------
Capital Expenditure0,121,030,27---
Book Value Per Share (BVPS)------
Cash Flow per Share------
Announcement Date08/17/2010
12:30pm
03/12/2012
08:11pm
03/18/2013
08:01pm
---


Miksi siis sijoittaa raskaasti tappiolliseen, pieneen ja heikon taseen yhtiöön? Rahojen sijoittaminen yhtiöön on vedonlyöntiä tulevien onnistumisten puolesta, näin olen sijoitusteesin tämän yhtiön kohdalla itselleni hahmottanut. Yhtiötä seuraa yllättäen todella monta analyytikkoa, mikä yhtiön markkina-arvo huomioon ottaen on poikkeavaa. Miksi? Onko Aastromissa jotain poikkeavaa? Voimmeko siis olettaa, että Aastromin nykyhinta olisi tehokkaasti hinnoiteltu? Eihän monen ihmisen konsensus voi olla kovin pielessä.

Pieni markkina-arvo antaa itselleni myös signaalin, että sijoittaisin omia rahojani tähän varovaisesti. Maalaisjärkinen ajattelu siitä, että isommat firmat poimivat kypsät hedelmät, kunhan ne ovat ensin kasvattaneet omalla riskillään ja työnteollaan tuotoksensa pahimpien halla-aikojen yli, pitää edelleen kutinsa. Esimerkiksi Feuerstein-Ratain rule on toiminut yllättävän hyvin. Sääntö menee pääpiirteissään näin: mikäli syöpälääkettä kehittävän yhtiön markkina-arvo on alle 300 mUSD, niin faasi III tulee epäonnistumaan. Kymmenen vuoden otannalla sääntö on toiminut sataprosenttisesti (23/23)

Omana entiteettinään on M&A-osasto. Jason Napodano aprikoi tässä jutussa suuren lääkevalmistaja Takedan mielenkiintoa muodostaa allianssi Aastromin kanssa. Takeda olisi taloudellisena backuppina Aastromille, mikäli tilanne sitä vaatisi. Riskin kantaisi Aastrom, hyötyjä olisi korjamassa myös Takeda. 


LÄÄKETIETEELLISTÄ MAKUSTELUA




Nähtyäni nämä kuvat lopetin selaamisen ja rullasin näytölle pari kuvaa uudestaan. Löysin mielenkiintoisen posterin otsikolla "IXMYELOCEL-T PROTECTS THE HEART FROM DAMAGE IN A MURINE MODEL OF HEART FAILURE". Hiirille aiheutettiin pysyvä LAD:in eli vasemman laskevan sepelvaltimon tukos. Jyrsijöiden annettiin toipua kaksi viikkoa, jonka jälkeen kaikkien muiden paitsi naiivi-ryhmän hiirien rintaontelo aukaistiin ja sydämeen ruiskutettiin kyseisen ryhmän ainetta. Neljän viikon kuluttua tästä hiiriltä leikattiin pää poissa ja otettiin sydän talteen. Sydämestä tehdyt leikkeet olivat ylläolevan näköisiä; infarktiarpi oli pienin Ixmyelocel-T -ryhmässä.


Clinicaltrials.goviin on ladattu dataa, jonka perusteella rohkaistuin tutustumaan Aastromiin pintaa syvemmälle. Faasi 2:ssa etenevä trial tutkii ennenkaikkea turvallisuutta, tehokkuutta ja siedettävyyttä potilailla, jotka sairastava tätä iskeemistä dilatoivaa kardiomyopatiaa. Ph2:ssa Aastrom kantaa vielä erittäin suurta riskiä, mutta mikäli trialin tulos on positiviinen esimerkiksi turvallisuuden ja tehokkuuden suhteen, onnistumisen todennäköisyys faasi 3:lle luonnollisesti kasvaa. CLI:tä tutkii kaksi trialia: REVIVE-CLI ja RESTORE-CLI. Kardiomyopatiaan tietoa antavat RENEW-DCM, Impact-DCM ja Catheter-DCM.




Potilaaseen takaisin ruiskutettavan solupohjan toimivuus on ollut yllättävän hyvä.  RESTORE-CLI -tutkimuksen datasta huomaamme (yllä olevasta kuva) suhteellisen riskin vähenemän olevan selkeää, yli 60% tasoa joka tapauksessa ja eron olevan tilastollisesti merkitsevä. Tutkimuspopulaatio on toki liian pieni vielä pitkälle meneviin johtopäätöksiin. Tässä presentaatiossa tiivistetään oivasti viimeisimpiä tutkimuksia. Catheter-DCM tehtiin monikeskustutkimuksena; tärkeimpänä end-pointina siinä oli tutkia turvallisuutta (12 kk follow-up) ja toisena kokonaisuutena tehokkuutta (rakenteellisena mittarina mm. ECHO, subjektiivisena mittarina NYHA-oireisto, toiminnallisena mittarina mm. rasitustestit). Potilaat (n=22) randomisoitiin 2:1 kahteen ryhmään, joista toinen sai nykyisen hoitoprotokollan ja toinen ixmyelocel-T -hoidon katerilla suoraan sydämen vasempaan
kammioon.


 Vanha kunnon NYHA-mittari on yhä oiva keino mitata sydämen vajaatoiminnan oireiston vakavuutta subjektiivisesti. NYHA I tarkoittaa sydänsairautta ilman oireilua, ja NYHA IV on hankalin luokka, jossa potilas oireilee levossakin. Ixmyelocel-T -hoitoa saaneiden tulokset paranivat selkeästi ja enemmän kuin stadardihoitoa saaneiden ryhmässä Erityisesti sydänlihaksen hapenpuutteesta jo lähtötilanteessa kärsineiden ryhmässä (Ischemic DCM, IDCM) tapahtui selkeää paranemista. Samaa tulosten kohentumista havaittiin esimerkiksi 6 minuutin kävelytestissä ja kaikista tärkeimmässä sydämen kaikukuvaksella mitattavasta ejektiofraktiossa eli sydämen pumppaustehokkuudessa. Tutkimuspopulaatio oli auttamattoman pieni, mutta tulokset ovat erityisesti IDCM-ryhmässä rohkaisevia.

Kansantajuinen selvitys siitä, kuinka solupohja saadaan valjastettua
hoitokäyttöön. Suoliluun harjusta otettavasta luuydinnäytteestä saadut 
luuytimen kantasolut ruiskutetaan ihmiseen takaisin käsittelyn jälkeen.
Vieressä oleva kuvaan tiivistyy montakilpailuetua nykyisiin saatavilla oleviin hoitomuotoihin: se on nopeampi, halvempi ja näyttäisi vielä, että turvallisempi kuin edeltäjänsä. Kustannusedusta syntyvä moat kestää vertailun (valitettavan) tehottomaan elintapaohjaukseen, oireiden hoitoon (kipu ja jalkahaavat) saatika operatiiviseen interventioon (toimenpideradiologia tai kirurgia). Yhtiö kertoo keksineensä tässä solukasvatusvaiheessa jonkinlaisen edgen, mutta siitä en löytänyt sen tarkemmin tietoa, koska sehän on patentin takana. Yhtiön tuote on siis muokata ihmisen omia kantasoluja sille asteelle, että muualle elimistöön ruiskutettaessa ne toimivatkin korjaavina soluina. Simple as that.

Aastrom ei ole keksinyt pyörää uudestaan. Multi- ja pluripotenttien kantasolujen muuntumiskyky on tiedetty jo pitkään. Esimerkiksi lihaskudosen seassa olevat satelliittisolut kykenevät sopivan signaalin (esimerkiksi lihasvaurio ja siitä vapautuvat merkkiaineet) alkaa jakaantua lihassoluiksi ja korjata näin syntynyttä vauriota. Tämä solunkypsyttelyprosessi lisää merkittävästi puolustussolujen määrää. Todennäkösesti multipotentit (monikykyiset) tukikudoksen kantasolut ja syöjäsolut (makrofagit) omaavat kyvyn muokata iskemiasta kärsivää kudosta, dumpata lisävauriota aiheuttavan tulehdusreaktion hillitymmäksi sekä kantasoluilla on kyky aloittaa kudoksen uudisverisuonimuodostus.



En omista yhtiön osakkeita, mutta seuraan yhtiön toimintaa suurella mielenkiinnolla. Laajemmat faasit 2b ja 3 tulevat kertomaan bisneksen potentiaalista huomattavasti enemmän. Kolmosfaasiin yhtiö tarvitsee partnerin, sillä sen muskelit eivät tule riittämään kalliin tutkimusvaiheen läpipääsyä. Helpompi vaihtoehto olisi, että tuote myytäisiin eteenpäin, mutta ostomielenkiinnon ratkaisee mielestäni faasi 2b (nimeltään ixCELL-DCM) dilatoivan kardiomyopatian suhteen. Yhtiön johdon puheisiin en ole tutustunut juurikaan, sillä niillä ei ole juurikaan merkitystä, mikäli itse tuote ei ole kunnossa. 

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Tilinpäätös 2013: +7,49%


walimemon.com

Sijoitusvuosi 2013 oli monella tapaa minulle uuden oppimista. Salkkuni TWR-tuotto kuluneelta vuodelta on +7,49% ja vertailuindeksini +23,02%. Eli turpaan tuli, että tutisi. Viimeinen kvartaali tuotti +1,02%. Vertailuindeksini koostuu  FTSE:n All World Indexin TR:n ja OMXHBCAP Gross Indexin mediaanista, eli kyseessä on osingot huomioon ottava vertailu. Olen miettinyt, että vastaavanlaisista ETF:istä koostuva vertailuindeksi olisi hieman tasapuolisempi, koska ne ottaisivat "sijoittamisen kulut" huomioon paremmin. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tappio oli kertakaikkisen ruma. Positiivisia puolia haettaessa täytyy todeta, että voitinpa ainakin inflaation, joten säästäminen kannatti. :)







"Don't be a Dart Throwing Monkey..." fusioninvesting.com
Itsereflektiota jatkaen haluan käydä tätäkin vuotta läpi asioita makustellen, ennen kaikkea niitä hankalia. Aluksi minäni puolustautui tietenkin tosiasioiden kieltämiselle, sitten vuorossa oli luonnollisesti järkytys, seuraavaksi tosiasioiden tunnustaminen ja nyt uskoakseni uuteen tilanteeseen sopeutuminen ja vanhoista oppiminen. Olen ilmiselvästi...


EKSTROVERTTI VAI INTROVERTTI?


Olen yrittänyt hahmottaa itseäni sijoittajana. Ensinnäkin, se tuntuu edelleen jotenkin oudolta. Ei se omistaminen tai kaupankäynti, vaan se, että olen sijoittaja silloin tällöin. Varmasti aloittelija edelleen ja täysin markkinamiesten vieteltävissä. Miksi en olisi omistaja? Se kuulostaa itselleni mukavammalta ja jotenkin sopivammalta. 

Mitä tulee taasen sijoittajan luonteeseeni, niin uskon olevani sekoitus vähän molemmista äärilaidoista. Siis keskiverto, sieltä normaalijakauman normaalilta alueelta. Kaipaan jonkin verran jännitystä ja "pelaamista" osakkeilla. Haluan ottaa tulevaisuudessakin edelleen kantaa markkinaa vastaan, mikäli uskon olevani enemmän oikeassa. Olen selvästikin siis valmis ottamaan huomattavaa riskiä. 

Toisaalta tunnistan itsessäni varovaisuutta, jota pieleen menneet sijoitukset ovat olleet omiaan vahvistamaan. Sijoitan rahaa, jonka totaalinen menetys ei vaikuta arkitalouteeni yhtään, mutta silti pari kunnon iskua kynsille on laittanut hirvittävän itsesyyttelyn käyntiin. Mitä tein väärin, miksi en ottanut riskiä kuuleviin korviini, miksi holdasin tappiollista sijoitusta...ja niin edelleen. Minussa on eittämättä myös turvallisuushakuinen lokero. Ja mikä nyt olisikaan sen mainiompaa, jos saisi alphaa pienemmällä riskillä? Paluu ydin-satelliitti -malliin on alkanut houkuttaa entistä enemmän, sillä tämän vuoden aikana kasvatin oikeastaan vain satelliittien määrää ja painoa. Nostin marraskuussa Seligsonille menevää kuukausierää isommaksi, joten ydin saa alkaa kasvaa hieman nopeampaa.


KLASSISET VIRHEET


Uskoin olevani jotenkin erilainen. Että osaisin kiertää ja kaartaa ne bulleroiden sudenkuopat. Mutta ei, niihin sorruin minäkin. 

1. Pidin tappiolla olevaa osaketta ja ajattelin, että myyn sitten kun "saisi edes omat pois". Automodularin kohdalla vihelsin tämän pelin poikki nyt joulukuussa. Tein lopulta pienen tilin erittäin pitkällä pitoajalla, mutta olihan sekin farssin piirteet omaava omistus. Itse yhtiöhän on hyvin mielenkiintoisessa tilanteessa.

2. Sorruin liialliseen itseluottamukseen, sillä alkuvuodesta tammirallin siivittämänä alkoi tuntua, että minähän osaan. Skreenasin ja poimin osakkeita aivan liian kevytkätisesti ja uskoin vieläpä olevani jotenkin hyvä. Tottahan useankin firman kurssi nousi poimintojeni jälkeen, sillä markkinahan kehittyi vallan mainiosti tänä vuonna.

3. Riski. En osaa tai halua tunnistaa riskiä. Volatiliteetti ja muut vastaavat heilunnat olisi helppo tunnistaa mekaanisesti, mutta tarkoitankin liiketoiminnallista riskiä. Sitä mikä lopulta ratkaisee firman pärjäämisen ja tuloksen. Tässä minun täytyy kehittyä ja paljon. 

SALKKU


Salkku näytti vuoden 2013 päätteeksi tältä. BB Biotech on todella suurella painolla salkussa, joskin mukana on noin 20% kasvu ostotilanteesta. Kasvattaisin painoa edelleen, jollei se olisi jo noin suurella painolla. Itse yhtiössä ei ole vikaa, vaan liiketoiminta (ja portfolion yhtiöt) on kehittynyt juuri niin kuin on pitänytkin. Ei ole tällä hetkellä ihan equity-weighted -piirakka. 

Tällä hetkellä kasvatan käteispottia suuremmaksi tiedostaen, että inflaatio nakertaa omalla pienellä vauhdillaan käteisposition ostovoimaa. Mikäli sattuisin löytämään jonkin hyvin selkeän erikoistilanteen (koska laatuyhtiöiden ostopaikat ovat jo menneet), niin todennäköisesti sijoitan käteistä siihen. Seligsonin Global Top 25 Brands saa kasvaa kuukausittain omaa vauhtiaan, mutta saatan tehdä kyseiseen positioon lisäostojakin vuoden aikana.

mywealthinc.net
Käteisen määrää alan kuitenkin kerryttämään, jotta saan aloitettua rahastosäästämisen. Nyt en tarkoita
kivijalkapankkien tarjoamia tusinarahastoja, vaan kasvollisen, ammattitaitoisen ja minua paremman sijoittajan hoitamaa (osake)rahastoa. Tarjontaa on jonkin verran, mutta Pasi Havian luotsaama HCP Quant saattaapi olla ensimmäinen valintani.

Salkkuun tuli uutena osakkeena Awilco Drilling (AWDR.OL) Norjasta. Yhtiön fundamentit ovat aika kovaa tasoa, mutta vain kahdella operoiva yhtiö on erittäin riskialtis. Saatan irtautua tästä jopa alkuvuodesta, sillä omistan tätä yhtiötä heikolla ymmärryksellä itse toimialasta. Joudun tukeutumaan muiden arvioihin siitä, miten toimiala kehittyy ja mikä uutinen on huonoa Awilcolle ja mikä hyvää. Osinkotuotto on edelleen kaksinumeroisella tasolla. Pysykööt siis Day Ratet ja öljyn hinta korkealla sekä mustat joutsenet kaukana tästä yhtiöstä. :)


VUOSI 2014


En tee mitään ennustuksia pörssivuoden suunnasta, sillä en osaa. Luen mielelläni muiden perusteltuja näkemyksiä esimerkiksi, että mihin suuntaan makrotalous kulkee tai miksi pörssisykli on nyt kyseisessä vaiheessa.

Sijoittamisen kannalta lienee mielenkiintoisinta se, että saatan perustaa loppukesästä/syksyllä osakeyhtiön harjoittaakseni lääkärin virkaa erinäisissä työpisteissä. Holding-yhtiöni tekisi töitä ainakin yhdelle, jos ei useammallekin, henkilöstövuokrausfirmalle töitä ja laskuttaisi sitten tehdyistä keikoista vuokrafirmaa. Ulkoistaisin kirjanpidon tilitoimistolle ja maksaisin joka tapauksessa siitä. Holding-yhtiö saisi laillisesti harjoittaa sivutoimenaan esimerkiksi osakesijoittamista. Voisin siis sijoittaa yhtiöni taseessa olevia rahoja osakkeisiin, ennen verokarhun karvaista kouraa. Toisena suurena etuna on se, että vuokrafirma maksaa palkkaan lisäksi eläkemaksut, sillä yrittäjän tulisi huolehtia niiden maksusta itse. Palkka olisi siis 1,23-kertainen normaalipalkkaan verrattuna. Yrittäjänä saisin siis eläkerahojani etupainotteisesti, mutta en suinkaan söisi näitä rahoja, vaan sijoittaisin ne osakkeisiin varmistaakseni vaikkapa sitten eläkepäiviäni. No, tämä kuvio on vielä hiukan epävarma, mutta jotain tämän suuntaista saattaa olla tulossa.

Jatkan säästämistä säännöllisinä kuukausierinä sekä omina potteina salkkuun. Salkun koon piti lähes kaksinkertaistua tälle vuotta, mutta jäin suunnitelmasta pahasti jälkeen, koska valitsin kesätyökseni selkeästi huonommin palkatun duunin. Olin laskenut salkun kasvua erään toisen työpaikan varaan, mutta kun siitä saatava meetvursti leivän päälle jäi puuttumaan, en onnistunut salkun arvon kaksinkertaistamisessa. TWR-historiaa on nyt vuoden verran kerättynä, ja tämän ensimmäisen vuoden jälkeen olen pahasti jäljessä indeksilleni. Isossa kuvassa (sijoitusurani ajalta, eli 3 vuoden seuranta) olen edelleen edellä indeksiä, mutta tältä ajalta minulla ei ole muuta vertailukelpoista dataa kuin Nordnetin graafit. Kuten sanoin, osakepoimintaan minun ei tulisi kovin herkästi lähteä, jos ei nyt satu satalappunen kadulla lojumaan. Uskon saavani pienen edgen kanssasijoittajiin ainoastaan pienissä ja pienehköissä pharma- ja biotech-firmoissa, mutta muuten lekuri pysyköön lestissään. Aion edelleen suunnata huomiotani kyseisille toimialoille, sillä siellä riittää mielenkiintoista pengottavaa.

Rauhallista vuotta kaikille. Pitäkää järki kädessä ja eläkää terveellisesti.



                           Kuvio 1. Tehon (voima x nopeus) muutos iän myötä voimaharjoitelleilla ja                 ei-harjoitelleilla (Booth ym. 2012).  lähde: lihastohtori.wordpress.com





perjantai 22. marraskuuta 2013

PCSK9 = $$$


Ateroskleroosi on voitettu? Perinteisten kolesterolilääkkeiden rinnalle ollaan tuomassa uutta, erilaisen farmakodynaamisen profiilin omaavaa lääkettä, PCSK9-entsyymin estäjää. Kyseinen entsyymi hajotuttaa elimistössä LDL-kolesterolireseptoreita. Tämän seurauksena LDL-kolesterolin pitoisuus plasmassa nousee, koska LDL-reseptorit "kaapataan" solun sisään hajotukseen. Ne eivät siis laske veren LDL-kolesterolipitoisuutta niin kauaa kuin voisivat. kuva: http://www.pacbio.com/publications/Proprotein_Convertase.php



Lääkärikoulussa opiskelijoille opetetaan kohtuullisen perusteellisesti suomalaistenkin kansantautien, sydän- ja verisuonitautien anatomiaa, fysiologiaa, patologiaa, patofysiologiaa, mikrobiologiaa, biokemiaa, farmakologiaa (parin ensimmäisen vuoden aikana) sekä niiden tunnistamista, diagonosointia ja hoitamista (loput neljä vuotta). Vaikka kolesterolikeskustelu vellookin omia myrskyjään, niin hypoteesi verisuonten kalkkeutumisesta eli ateroskleroosista pitää. Keskustelu statiineista, kolesterolista ja ravinnosta on sinänsä tervetullutta ja siinä onkin monta mielenkiintoista omaa kapitteliaan, kuten väestön tarpeeseen nähden (liian) suuri kolesterolilääkkeiden kulutus. Vaikka kansalaisen mielessä voi kuohua, niin lääkeyhtiöt eivät ole jääneet kohuja ihmettelemään. Pfizer, Amgen ja Regeneron Pharmaceuticals (partnerina Sanofi FA) ovat tällä hetkellä kujanjuoksussa kohti merkittävää aluevaltausta; kaikilla yhtiöillä on tutkimustyön alla tällä hetkellä omanlaisensa aihio entsyymi-inhibiittorista, joka tuonee markkinoille aivan uuden kolesterolilääkeluokan.


KOLESTEROLIN MATKA






























Jotta lääketutkimusten tuloksia ymmärtäisi paremmin, niin lyhyt oppimäärä biologiasta on hyväksi. Kolesteroli luetaan kemiallisena aineena veteen liukenemattomaksi alkoholiksi. Se kuuluu välttämättömiin
steroideihin ja sillä on tärkeä osa muun muassa hormonien synteesissä ja solukalvojen rakennusaineena. Elimistö tuottaa kolesterolinsa suurimmilta osin maksassa, mutta toisaalta elimistö kykenee säätelemään ravinnosta imeytyvän kolesterolin määrää. Kropalla on kyky homeostaasiin, tasapainoon. Koska veri on lähes kuin vettä, niin kolesteroli matkaa verisuonissa sitoutuneena erityisiin kuljetusproteiineihin, joita nimitetään lipoproteiineiksi. LDL on low density lipoprotein, HDL on high density lipoprotein, mutta näiden kahden proteiiniryhmän välillä on vielä useita muitakin (mm. VLDL, IDL, apoE) kuljettajaproteiineja. Kolesterolin hyvyyttä ja pahuutta luokitellaan juuri tämän kuljettajaproteiinin mukaan, sillä LDL-proteiinit hakeutuvat kudoksiin vieden mukanaan kolesterolia sinne (=huono juttu) ja HDL kuljettaa kolesterolia muualta elimistöstä maksaan (=hyvä juttu).


PCSK9 (proprotein convertase subtilisin-like/kexin type 9) on entsyymi elimistössä, joka osallistuu LDL-reseptorin hajoamisen säätelyyn. Geenitutkimus paljasti entsyymin merkityksen; PCSK9:n määrää elimistössä vähentävä geenivirhe johtaa henkilön matalaan veren LDL-pitoisuuteen ja päinvastoin PCSK9:n määrää nostava geenivirhe (yliekspressio) aiheuttaa kansalaiselle korkean LDL-pitoisuuden veressä. Eli kun entsyymi ei hajota LDL-reseptoreita, ne elävät kauemmin laskien veren LDL-kolesteroliarvoa paremmaksi. Mainittakoon tässä vielä kiinnostuneille, että kyseessä ei ole familiaalinen hyperkolesterolemia. Lääketieteellinen perustutkimus onnistui tuottamaan lääkekehitykselle jälleen erään kohteen, minne voisi kehittää lääkkeen. PCSK9-inhibiittorit ovat jalostuneet tuhansista lääkeaihioista, joiden lukumäärää on karsittu kovalla kädellä tutkimusfaasien aikana. LDL-pitoisuuksien laskut veressä ovat olleet -70 % lähtötasosta ja sitä parempia. Tehokkaimmat statiinit voivat pystyä samaan, mutta niiden laajemmat haittavaikutukset kääntävät edgen selkeästi tämän uuden lääkeryhmän puolelle. Lisäksi nykyiset vaihtoehdot olisivat injektoitavia, ja pistos tulisi antaa kerran kuussa.




PELIKENTÄLLÄ ON KOLME PELURIA


Miten sijoittaja pääsee tästä hyötymään? Keskeistä on löytyy riittävän hyvä hevonen, jonka taakse uskaltaa hypätä, sillä pelkkä rahan latominen sattumavaraisesti valitun hevosen voiton puolesta ei takaa vielä tulevaisuuden tuottoja. Laadullinen analyysi, lähinnä tähänastisista tutkimuksista, on erittäin tarpeellista. Sen jälkeen tulevat mielestäni vasta fundamenttipohjainen lähestyminen yrityksiin; esim. EV/EBIDTA ei ole niin tärkeä tunnusluku, kuin ikiholdia etsiessä.

Pfizer, Amgen ja Regeneron Pharmaceuticals ovat heittäneet korttinsa pöytään ja kilpajuoksu kohti markkinoita ja länsimaisen pulleron kalkkeutuneita sepelvaltimoita on alkanut. PCSK9-inhibiittoreiden on varovaisesti arvioitu olevan suhteellisen turvallisia, varsinkin statiineihin verrattuna. Itse asiassa sitä on ehdotettu korvaavaksi vaihtoehdoksi niille, joille statiini ei esimerkiksi haittavaikutusten vuoksi sovi.

Catapano AL, Papadopoulos N. The safety of therapeutic monoclonal antibodies: implication of cardiovascular diseases and targeting the PCSK9 pathway. Atherosclerosis. 2013. May; (228)1:18-28.

Pfizerin RN-316 on väläyttänyt kykyjään, ja siihen suhtaudutaan yleisen positiivisesti. Regeneronin alirokumabi on ollut myös vakuuttava, mutta ei Amgenin AMG-145 jää pekkaa pahemmaksi (abstrakti).

Lee P, Hagele RA. Current Phase II proprotein convertase subtilisin/kexin 9 inhibitor therapies for dyslipidemia. Expert Opin Investig Drugs. 2013 Nov;22(11):1411-23.



Pfizer Amgen  Regeneron
EV  210,11 B 89,28 B 27,52 B
EBITDA 22,96 B 6,61 B 737,55 m
EV/EBITDA 9,15 13,51 37,31272456
ROE % 13,2 25,2 33,6
P/B 2,7 3,9 16,2

Vertailussa olevista yhtiöistä Regeneron on markkina-arvoltaan selvästi pienin. Sen kurssikehitys on ollut mainiota. Pörssihintaan on leivottu hypetystä asianmukainen annos, mutta näille tulevaisuudentoiveille on hieman perustettakin. Yhtiö sai Eylea-nimisen silmäpistoslääkkeen menestyksekkäästi eteenpäin ja on firman tuoteputki täynnä muutenkin biologisia lääkkeitä.




VAIHTOPENKILLÄ KUOHUU


 Mielenkiintoinen lisä juuri tämän uuden kolesterolilääkeryhmän kehittämiselle oli parin ison lääkärijärjestön antama amerikkalaisten hoito-ohjeiden päivitys. Ne suosivat nykyisiä, kohtuullisen tehokkaita statiineja, jolloin PCSK9-inhibiittorit asettuvat epäedulliseen valoon, vaikkeivät ole vielä edes markkinoilla. FDA kiirehti tiedottamaan pian perään, että he eivät välttämättä vaadi kyseisiltä lääkkeitä näyttöä sydänkohtausten ja aivoinfarktien vähentämisessä, vaan entsyymi-inhibiittorit voisivat päästä kevyemmällä näytöllä markkinoille. Tämä on lääkeyhtiöiden omistamisen haittapuoli; poliittisen sääntelyn riski on aina olemassa, tällä kertaa kuitenkin lääkefirmojen suuntaan.


Seuraan suurella mielenkiinnolla lääkefaasien etenenemistä. Salkussani BB Biotech on tällä hetkellä sen verran suurella painolla, etten mielelläni lisää lääkeyhtiötä enää salkkuuni. Arvostuskertoimista huolimatta pidän Regeneronia potenteimpana vaihtoehtona näistä kolmesta. Edes osittainen onnistuminen tuoteputken lääkkeiden markkinoinnissa antaa vastinetta nykyiselle tuottovaateelle.