tiistai 1. tammikuuta 2013

Tilinpäätös: 1-12/12

Sijoitusvuosi 2012 -tiellä kasvamista

On aika paketoida sijoitusvuosi. Olen kohtuullisen tyytyväinen, mutta on monta asiaakin, mitä haluaisin tehdä toisin. Haluaisin ennen kaikkea oppia lisää.

Salkun tuotto vuonna 2012: +14,6%

-josta osakkeiden arvonnousu edustaa: +4,7%
-ja josta osinkotulot sekä pääoman palautukset: +9,9%





Helposti voidaan siis tiivistää, että osingot kannattelivat salkkuani. Samaan aikaa Helsingin pörssin tuottoindeksi OMXHGI nousi +11,03 %, joten löin tämän nokiavetoisen indeksin. Yllä suuntaa antava käppyrä, sillä tuosta puuttuu Seligson Global Top Brands ja S-osuudet. Hyvää kehitystä näimme Orionilta, ja se ei tulekaan jäämään pelkäksi tähdenlennoksi. Analyytikot odottavat jopa -11% tulospudotusta tälle vuotta, mutta olen melko varma, että tältä vältytään. Fiskars laajenee yritysostolla, ja tämän kaupan pitäisi alkaa näkyä vahvistuneena taseena heti alkuvuodesta. Automodularin kohdalla olen edelleen kiirastulessa pörssihinnan madellessa ja sijoittajien pelätessä ensi vuonna päättyvää aliurakointisopimusta. S-osuudet tulevat tekemään minulle sen verran mojovaa, varmaa tiliä, että niitä en edes mieti kummemmin. Seligsonin brändirahasto on sen sijaan "hätävarani", sillä sinne siirrän rahaa, mikäli en löydä sijoituskohdetta käteiselle.


Minä sijoittajana

Olen nyt jo noin parin vuoden ajan käyttänyt lähes joka päivä aikaani opiskelemalla sijoittamista, taloutta, taseita, tilinpäätöksiä, analyysiä ynnä muuta, niin samalla ajatusmaailmassa tapahtuu muutoksia; mikä on järkevää, mistä sijoittamisesta minä hyödyn eniten? Olen ollut todennäköisesti aina arvosijoittaja, enkä sitä perusasetusta tule muuttamaan. Minulla on kärsivällisyyttä säästää ja odottaa. Listaan muutamia mahdollisia strategioita, joilla sijoitusurani todennäköisesti jatkuu:

  • Passiivinen osakepoimija. Olen mieltänyt itseni ennen kaikkea tällaiseksi sijoittajaksi koko ajan. Toki minulla on salkussani ydin ja sitä myöten indeksituotteita, mutta olen pitänyt satelliittien painon noin 70 %:ssa. Tuntuu turvalliselta jatkaa samalla linjalla skreenaten jonkin verran osakkeita, mutta kuitenkin antaa indekseille oma sijansa. Tämä vaatii myös vähemmän aikaa (mikä on minulle tärkeää), mitä potentiaalisesti parempituottoinen aktiivinen osakepoiminta olisi. Olla siis aktiivinen etsijä, passiivinen pitäjä.

  • Siirtyminen indekseihin vahvemmin. Mikä olisikaan sen turvallisempaa? No, ehkä pitkät korot ja muut sellaiset. Tässä pysyisin kuitenkin lähes indeksituoton perässä näkemättä itse juurikaan vaivaa. Kuukausittaiset tilinsiirrot indeksirahastoihin olisivat todennäköisesti valintani. Tämä suuntaus saattaa tulla jossakin vaiheessa kyseeseen, kun elämän oikeat ruuhkavuodet saattavat olla vielä edessä.

  • Radikaali strategian korjaus. Tiedetään, orjallinen oman stragian noudattaminen ja sitkeä säästäminen vaurastuttaa varmimmiten, mutta netistä löytyy skreenereitä esimerkiksi negatiivisen enterprise valuen yhtiöiden löytämiseen. Tämä olisi valinta arvosijoittamisen puolesta, sillä esimerkiksi yritysostaja lähestyy ostokohdetta tästä perspektiivistä.
Enterprise Value = Market Capitalization + Total Debt - Excess Cash 
Toinen vaihtoehto voisi olla esimerkiksi täysin kvantitatiivinen lähestyminen itse Benjamin Grahamin mukaan. Saatan joskus allokoida käteistä tähän pelaamiseen, jos en koko strategiaa uskalla pohjata noihin.


Vertailuindeksin korjaus ja TWR-seuranta

Vaihdan uudeksi vertailuindeksikseni 1.1.2013 alkaen OMXH Benchmark Cap Gross Indexistä (OMXHBCAPGI) sekä FTSE All World Indexistä (AW01) lasketun mediaanin. Vertailuindeksi saa pistemääräkseen aloituspäivänä 100. Tuottohistoria-sivulta löytyvä ensimmäisestä sijoituksestani alkanut osakkeiden arvonmuutoksia seuraava arvohistoriakäyrä on ollut alusta saakka aika-painotettua TWR-seurantaa. Nyt ryhdyn tekemään myös salkkuni koko tuottoa mittaavalle tuottokäyrälle, Gross indexille.

Vaihdoin indeksiä lähinnä siksi, että Helsingin pörssin yleisindeksi OMXHPI ei ole painorajoitettu, ja näin ollen Nokia suurella markkina-arvollaan on liian painava indeksille ja vaikuttaa yksittäisenä osakkeena indeksiin enemmän kuin yhtiöt voivat tehdä painorajoitetussa Benchmarkissa. OMXHBCAPGI on kehittetty juuri sijoitustoimintaa varten, ja se kuvastaa kohtuu hyvin tasapainoista ja hajautettua sijoitusta Suomen markkinoille. Se sisältää saadut osingot bruttomääräisenä ja takaisinsijoitettuna. Koska salkkuni sisältämiä yhtiöitä on myös Aasiassa, Etelä-Amerikassa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa, jouduin valitsemaan myös jonkin jonkin yleispätevämmän indeksin. Yksi sellainen voisi olla Financial Timesin ylläpitämä All World Index AW01. Koska indeksit ovat lähtöarvoiltaan (AW01 starttaaa korkeamalla pistemäärällä) erisuuruisia, niin lasken indekseistä vinon poikkeaman vuoksi mediaanin enkä keskiarvoa.

Tehdäkseni salkusta viimeisen päälle vertailukelpoisen, alan pitää vuoden alusta myös aika-painotettua TWR-seurantaa. Velkavipuakin houkuttelisi käyttää, mutta saas nähdä mille sitä alkaa tässä tammirallia odotellessa.

Vuosi 2013


Olen edellä säästötavoitettani jopa kuusisataa euroa. Tänä vuonna on kuitenkin suunniteman mukaisesti tarkoitus kaksinkertaistaa salkun arvo, eli osakesäästämisellä saatu pääoma. Huh, ei auta kuin tehdä reippaasti hommia. Se tarkoittaa useita lisäostoja ja salkun allokaation laajenemista. Kim Lindström tsemppaa sijoittajia siihen, että he opettelisivat tunnistamaan trendiä. Moukkamainen veikkaukseni onkin, että olemme taas erään nousukauden alkuvaiheessa. Uusia yrityksiä on varovasti listautumassa pörssiin, uusia sijoittajia ja säästäjiä houkutellaan osakemarkkinoille, keskuspankit ovat laskemassa liikkelle lisää rahaa, jenkkilän velkakattoa saadaan korjattua ja uskottava korjausliike tehdään. 

Olen liian kiinnostunut yritysanalyysista; se vie melko paljon aikaani. Haluan oppia tutkimaan tasetta kunnolla, joten tiedän erään kotiläksyn vuodelle 2013. Katsotaan vuoden päästä kuinka olen onnistunut tässä opiskelussa.

7 kommenttia:

  1. Erittäin hyvää pohdintaa jota jokaisen pitäisi tehdä tietyin väliajoin. Valitettavasti tällä hetkellä sijoitusaika on ollut niin lyhyt ettei sitä ovatko sijoitukset olleet onnistuneita on hyvin vaikea arvioida. Itse suosisin passiivisen osakepoimijan roolia, mutta toisaalta ihmiset ovat hyvinkin erilaisia, joten sinua tuntematta on mahdotonta sanoa mikä noista on paras vaihtoehto. Ehkä niistä voisi yhdistää itselleen parhaan vaihtoehdon mikä se sitten ikinä onkaan.

    Jatka kuitenkin valitsemallasi tiellä ja arvioi kriittisesti omia sijoituksiasi niin eiköhän siitä hyvä heilu sitten kauempana tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  2. Asiallisia ajatuksia sijoitustoiminnasta. Paljon aikaa säästyisi tosiaan kuukausisijoittamalla indekseihin, mutta toinen tie on mielenkiintoisempi. Pääasia että kuitenkin sijoittaa johonkin - sijoitusuran alussa tehdyt sijoitukset ovat niitä tärkeimpiä pitkällä aikavälillä korkoa korolle efektin takia.

    Hyvää sijoitusvuotta!

    VastaaPoista
  3. orionin vuoden 2013 P/E konsensus on yli 17. mielestäni orion hinnoitellaan tällä hetkellä täysin käsittämättömästi (patentti clif ja lääkkeiden hintaleikkuri 5% suomessa, lisäksi Q3 tulosta nosti one time etappimaksu). on olemassa vaara, että sen kurssi saattaa tippua päivässä 30%. ole varovainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos ei käsitä lääketutkimuksesta höykäsenpöläystä, niin tämän hetken arvostus tuntuu varmasti hankalalta. Kurssissa siis on spekulatiivista nousua tulevista lääkepatenteista. Sinulle sen sijaan tuntuu uponneen hyvin pintamedian rummuttama "patentitpäättyypatentitpäättyy". Q3lla Orion teki liikevaihtoa enemmän geneerisillä patenttien korvaajilla kuin mitä patenttien liikevaihto pieneni. Suuntaus tulee jatkumaan Q4llä.

      En ota rahojani Orionista pois. Yhden päivän -30% pudotusta tuskin nähdään, mutta alas voidaan tulla osarin yhteydessä. Rahani ovat todennäköisesti tuottavammissa käsissä Orionilla kuin itselläni.

      Poista
  4. @TT ja Laiska sijoittaja: kiitos. Nykyinen ydin-satelliitti tuntuu mukavimmalta, vaikka tuottojen kannalta se onkin epävarmempi. Pitäisiköhän ytimen painoarvoa nostaa...? Korkoihinhan en ole sijoittanut vielä yhtään.

    VastaaPoista
  5. Minä rohkaisisin lääkäriä yhä vahvemmin suoraan osakesijoittamiseen indeksoinnin sijaan. Sinulla on selvästi oikeanlainen ote ja ennen pitkää löydät kyllä sen itsellesi parhaiten soveltuvan strategian. Sen joka ei vaikkapa syö niin hirvittävästi aikaa yritysanalyysien parissa.

    Olet selvästi kehittynyt sijoittajana ja olet tehnyt hyvää pohjatyötä. Hedelmät kypsyvät kyllä aikanaan.

    Sijoitusmenestystä vuoteen 2013!

    VastaaPoista
  6. Kiitos palautteesta! Kyllähän se vetää eri tavalla nöyräksi, kun grandpa käy hiekkalaatikolla pyörähtämässä... :)

    Osakepoiminta houkuttelee. Jo pelkästään tilinpäätösanalyysi on niin mukavaa, että ei tätä osakkeiden antamaa suolaa voi ainakaan pois jättää. Mulla onkin omista mielenkiintoisista yhtiöistä kasattu portfolio testauksessa. Vielä kun löytäis jonkun alustan opiskelijahinnoilla, millä backtestata omia näkemyksiä... :D

    VastaaPoista